Weihnachten

Hyvää joulua kaikille vaikka se jo ohi onkin. Minun jouluuni mahtui jos minkälaista tapahtumaa. Jouluaattoa edeltävinä päivinä pelkäsin tylsistymistä ja kotona istumista joten tapasin eri tuttavia, kävin jolumarkkinoilla ja pääsin jopa leipomaan karjalanpiirakoita Mirjan kanssa. Se oli ihan mukava oppia. Kyllä karjalanpiirakat ja riisipuuro maistuivat parhaalta tuoalta, mitä täällä on pitkään aikaan saanut. Oli niitä jo ikävä! Perjantaina pääsin vielä kielikurssillani olevan kenialaisen Emman tyttären 2-vuotissynttäreille. Jouluaattona hengasin yksin kotona ensin puoli päivää, avasin Suomesta tulleet lahjat ja sitten kävinkin vielä Emmalla visiitillä ja tulevan perheeni luona, joten tulikin kiire.

Lempiruokaani, kyllä maistui!

Herkkua!

Kuivakakusta kermakakku: itsetekemäni joulukakku

Illalla mentiin Susin veljen perheen luokse viettämään joulua, käytiin kirkossa, syötiin aivan mahtava ravintolaillallista muistuttava monen ruokalajin jouluateria. Alkupalana oli salaattia karpalokastikkeella ja hanhenrinnalla. Keittona oli naudanlihapaloja lihaliemessä. Sitten pääruokana jotain naudan herkullista lihaa sipuli-luumukastikkeessa, parsaa majoneesi-munakastikkeessa, punakaalia, kermaperunagratiinia. Jälkiruokana rahkaa ja marjoja. Sitten minun pitikin kiitää kuoroon laulamaan keskiyön messuun. Siellä oli todella hieno tunnelma. Yöllä kävin vielä visiitillä tulevan perheeni luona, koska he olisivat halunneet että vietän jo joulun siellä. Sain paljon lahjoja täältä Saksasta tuttavilta ja perheeni sukulaisilta. Se oli todella ilahduttavaa. Lahjojenpuutetta ei ollut näkyvissä.

 25. päivä minut oli kutsuttu suomalaiseen perheeseen syömään suomalaista jouluruokaa. Se oli todella mukavaa. Tuntuu kuin tulisin omaan kotiini kun käyn siellä. Tutustuin loppuihin perheen poikiin, joita en ollut vielä tavnnutkaan. Illalla tulin kotiin ja isäntävanhempani alkoivat valittaa minulle kaikesta, joten ajauduimme siihen pisteeseen, että en halunnut enää päivääkään siellä asua. Minulla ei ole enää mitään sanottavaa heille. 26. päivä olin taas kutsuttu seuraavaan perheeseeni ja ilmoitinkin että haluaisin muuttaa sinne välittömästi. Illalla palasin vielä kotiini 20 hengen sukujuhliin. Siellä oli paljon sukulaisia, heidän kanssaan oli mukava keskustella. Söimme 5 eri kakkua ja tapasta, eli espanjalaisia ruokia, joista kootaan itselleen ateria.

Joululukemiseni: Miinan ja Manun jouluaatto

Juhlien jälkeen yöllä ja torstaiaamuna pakkasin tavarani kasaan, valmistauduin matkaani ja iltapäivällä siirsin tavarani uuteen perheeseen. Torstai-iltana matka jatkuu Müncheniin (olen siellä perjantaiaamuna ja yhden yön) ja perjantaina sieltä Wieniin. Wienistä minun pitäisi löytää vielä kulkuneuvo Bratislavaan, mutta kai sekin onnistuu. Tammikuun 7. päivän jälkeen tulee reissusta kirjoitus, hyvät lomanjatkot ja uudenvuodet kaikille!

Mirjan kanssa leivontapuuhissa

Uusia käänteitä

Mai, Tuba ja minä joulujuhlassa

 

















 Tällä viikolla onkin paljon ehtinyt tapahtua. Olin kaksi kertaa ratsastamassa, koska minulla on vieläkin rästissä muutama kerta. Aloitin orientaatio/integraatiokurssin. Se on kurssi, joka johdattaa Saksan politiikkaan, kulttuuriin, yhteiskuntaan ym. oleelliseen, mitä maahanmuuttajien pitäisi yhteiskunnasta tietää. Olen jo oppinut paljon Saksan eri osavaltioista ja liittovaltapolitiikasta. Se on oikein mielenkiinntoista, mutta sanasto tuottaa välillä hankaluuksia: enhän osaa kaikkia näitä poliittisia sanoja suomeksikaan.


 Olen tavannut paljon kavereita ja ihmisiä, joihin haluaisin paremmin tutustua. Olin Franziskalla ja Carinalla (saksalaisia) kylässä, lisäksi sain kutsun puolisuomalaisen perheen pojan ja hänen kavereidensa kanssa glögi-iltaan. Se oli oikein mukavaa. Olimme suomalais-saksalaisen perheen kotona, 2 suomalaista ja 2 puolisuomalaista, yksi meksikolainen, yksi puola-venäläinen ja yksi täysin saksalainen. Lisäksi Mirja ja Ernesti tulivat tervehtimään meitä, joten heidätkin tuli tavattua. Lauantaina iltapäivällä ajoin ensimmäisen perheeni kanssa Rietbergiin pieneen Raamattu-kylään, orientaaliseen joulunäyttelyyn. Sinne oli rakennettu Israelia pienoiskoossa ja oli opastus läpi Jeesuksen tarinan. Siellä oli näyttelijöitä, ja pääsimme osaksi tarinaa, se oli todella mielenkiintoista.

Perjantaina oli Volkhochschulen joulujuhla. Sitä ennen minun piti laulaa kuoron kanssa Joulumarkkinoilla, ja olin sanonut että en tule juhlaan ollenkaan sen takia (ajanpuute ja liian kaukana oleva juhlapaikka), joten he lupasivat kustantaa minulle taksin. Ajoin siis joulujuhlaan taksilla. Juhla oli ravintolassa, jossa oli buffetti ja yli 100 ihmistä.

kuoroasu

Lauantaipäivänä minun piti taas mennä kuoroharjoituksiin, koska sunnuntaina oli joulukonsertti. Lauloimme lauantaina kaksi tuntia. Kurkkutauti/yskä iski juuri sopivasti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ja ääni lähti, mukavaa... Sain laulettua hieman konsertissa ja kun ääntä ei lähtenyt niin liikutin suuta. Konsertti oli kirkossa, jonka kuoro olemme, ja siellä oli kaikki tämän kirkon kuorot: lapsi- ja nuorisokuorot, tyttökuoro, sekakuoro... Yhteensä meitä oli varmaan ainakin 100 laulajaa, kirkko oli täynnä kuuntelijoita ja konsertti oli todella hieno. Olisin itse halunnut olla kuuntelemassa. Tunnelma oli todella hyvä ja olen iloinen, että sain olla osa tätä hienoa tapahtumaa. Jouluaattoyönäkin kuulemma laulamme jumalanpalveluksessa. Kyllä olen hyvän harrastuksen täältä löytänyt!

Isäntäperheestä olen aina välillä sivulauseissani huokaillut. Nyt on tullut selväksi, että perheen vaihto on edessä. Keskustelin sattumalta pari viikkoa sitten illalla Susin kanssa lumesta, ja hän alkoikin sitten puhumaan, että koska lumi tulee niin en voi ajella pyörällä ja hän on jo sanonut VHS:lle, että heidän pitäisi löytää minulle uusi perhe lähempää kielikurssiani. Tämä tuli aikalailla puskan takaa, joten aloin vähän kyselemään mitä hän tarkoittaa. Niinpä hän sitten sanoi, ettei ole tyytyväinen tilanteeseemme, emme tee ikinä mitään yhdessä ja heillä ei ole aikaa minulle.

Kierrätystaidetta Raamattukylässä

Tämän jälkeen olen asiaa vähän tuumaillut ja miettinyt millaista elämäni täällä on. Tulin siihen lopputulokseen, että nämä ihmiset eivät ole kiinnostuneet minusta. He sanovat että yhteisen tekemisemme ja näin ollen myös kontaktin puute johtuu ajasta, mutta itse olen toista mieltä. Olenhan tavannut joitan ihmisiä täällä vain pari kertaa ja silti tunnen itseni heidän luonaan paljon kotoisammaksi.


Olen nyt kolme kuukautta yrittänyt asua täällä, ja koko ajan minulla on ollut tunne, etten sovi tähän taloon. Välillä meillä on hyviä hetkiä, mutta yleensä vain elättelen toivoa paremmasta kanssakäymisestä. Toivon elättely ei nyt kuitenkaan enää auta. Olen puhunut VHS:n kanssa ja juuri nyt perjantaina joulujuhlassa sanoin organisaattorilleni, että asiaan on nyt tultava muutos. Nyt sitten etsin uutta perhettä, haluaisin jonkun, jonka jo tunnen. Joulun vietän nyt vielä täällä ja ensi vuoden alusta sitten olisi muutto edessä. Tietoa ei vielä ole minne.

Säätila täällä ei ole niin talvinen. Viime viikolla oli pari päivää todella paljon lunta (ehkä jopa 5cm) ja lunta vain tuprutti. Sitten kuitenkin lämpeni loppuviikkoa kohden ja lumi suli parissa päivässä pois. Tänään oli +8 astetta ja oikein miellyttävän lämmintä. Kun lunta on täällä tuon verran, ei kaikki ihmiset aja autolla, koska on niin liukasta ja kaikki lapset haluavat riehua ulkona. Minä taas ajoin pyörällä tyytyväisenä jäisellä tiellä, hitaasti ja mitään erikoista liikettä tekemättä niin viuhh vain pyörä kellahti kumoon ja minä lensin keskelle tietä. Että sellaista liukkautta täällä. Ketjut lähti irti ja tuli monta mustelmaa, piti taluttaa pari kilsaa takaisin kotiin hakemaan työkaluja, jotta sain ketjut korjattua ja sitten tyytyväisenä matka jatkui takaisin koulumatkalle. Mutta nyt on taas kevät täällä tänään, joten kaikki hyvin.

----------------
LISÄYS: Selvitin tilanteeni ensimmäiselle perheelleni, jossa oli alussa kaksi viikkoa. He lupasivat nyt ottaa minut takaisin luokseen loppuajaksi. Muutan sinne joululoman jälkeen todennäköisesti. Toivottavasti siellä elämä isäntäperheen kanssa alkaa sujumaan paremmin kuin täällä. Ainakin olen touhunnut sen perheen kanssa paljon enemmän niiden 2 viikon aikana kuin täällä yhteensä 3 kk aikana...

Weichnacht kommt

Wiedenbrückin joulumarkkinat

Noniin. Tässä onkin vähän aikaa vierähtänyt viime kirjoituksesta. Joulu tulee, joulukuu on alkanut ja olen ollut täällä jo yli 3 kuukautta. Ensimmäinen päivä, minulla oli B1-tason kielikoe. Se on tärkeä maahanmuuttajille, koska he tarvitsevat tämän kielitason saadakseen rahaa valtiolta. Siksi tätä koetta varten on valmistauduttu jo kauan ja huolella. Viimeisenä päivänä kielikurssilla oli pienet juhlat: kaikki toivat ruokaa mukanaan. Koe alkoi klo 9 aamulla, tunnelma muistutti ylioppilaskirjoituksia ja vastauspaperikin oli sellainen kuin ylppäreissä. Väkeä tosin oli vain parikymmentä. Ensin oli kuunteluosuus: kuunneltiin uutisia, puhelinkeskusteluja tai muita arkipäiväisiä juttuja ja raksittiin monivalinnoista oikeat vastaukset. Sen jälkeen oli kirjallinen osuus, jossa piti kirjoittaa kirje musiikinopettajalle, koska tyttäreni ei voi tulla tunnille. Piti lukea lehti-ilmoituksia ja sellainen taulukko, missä lukee monta eri kerrosta (pohja-, 1., 2. jne.) ja kaikissa jotain sanoja. Sitten piti rastittaa että missä kerroksessa voi ottaa passiin valokuvia tai ilmoittaa uudesta autosta. Koe ei ollut kovin vaikea, mutta tein silti pari virhettä. Tuloksista en tosin vielä tiedä. Puheosuudessa minun piti esitellä itseni, tulkita apteekissa otettua kuvaa, kertoa omia kokemuksiani apteekista ja sitten suunnitella parin kanssa televisionkatsomisiltaa.

Näkymä Kölnin tuomiokirkon tornista

Schloss Neuhaus

Kokeen jälkeen viiletin kotiin, koska äitini oli saapunut. Hänen kanssaan vietin nyt viikon. Hän kävi tutustumassa töihini, joulumarkkinoihin, ratsastukseeni ja moneen muuhun paikkaan. Minäkin pääsin moneen uuteen paikkaan tutustumaan. Suomalais-saksalainen perhe kuskasi meitä ja äitiäni yksinkin. He ovat todella mukavia, pitäisi viettää enemmän aikaa heidän kanssaan. Kävimme Kölnissä äitini kanssa, katsastamassa tuomiokirkko (kiipesimme torniin yli 90 metriin!) ja lukuisat joulumarkkinat.

Suomalainen Mirja ja Ernesti joka puhuu suomea

Huomasin muuten, että suomalaisia vain vilisee täällä Saksassa. Tässä lähellä asuu vielä toinenkin suomalainen nainen norjalaisen miehensä kanssa. Lisäksi Kölnissä kuulimme museossa suomenkieltä, eräässä linnassa vieraillessamme suomalainen aupairi tuli innoissaan meidän luokse kuullessaan suomea, Kölnissä joulumarkkinoilla oli suomalainen hunajanmyyjä ja Münsterissäkin oli kuulemma suomalaisia näkynyt joulumarkkinoilla. Meidät meinattiin heittää ulos linnasta, jossa vierailimme, koska se oli kiinni, mutta sanoimme että olemme Suomesta, niin johan meille näytettiin monta huonetta. Lisäksi joulumarkkinoilla Wiedenbrückissä ostaessani Glüchweinia (vähän niinkuin glögiä mutta siinä on punaviiniä, perinteinen saksalainen joulujuoma), myyjä kysyi mistä tulen (aina kun puhun saksaa jossain niin joku kysyy mistä olen kotoisin... :D) ja kun sanoin, että Suomesta niin minulle tarjottiin ilmainen juoma ja lisäksi vielä muistoksi joulumarkkinoiden muki ilmaiseksi. Kyllä täällä kelpaa olla ylpeä kotimaastaan! Itsenäisyyspäivää ei tosin tullut paljoa muisteltua.

Talvi tulee jo tännekin, valitettavasti. Tällä viikolla on alkanut olla vähän pakkasen puolella ja lunta on alknaut sadella. Düsseldorfissa oli lumimyrsky toissapäivänä ja 40 lentoa peruttu ja tänä aamuna sain huomata ikkunastani 2 sentin lumikerroksen joka on koko maan peittänyt. Nyt sade on kuitenkin vettä joten elättelen toivoa että lumi sulaa äkkiä pois. Ihana loskasää <3 Saapa nähdä miten pyörälläajellulleni käy...

Ensimmäinen joululahjani

Kohta tulee joulu, enää kaksi viikkoa ja sitten alkaa kahden viikon joululoma. Pitää äkkiä väsätä kaikki joulukortit (täällä on kaikki kortit kalliita, hinta yli yhdestä kolmeen tai lähes neljäänkin euroon) ja lahjat kasaan (lahjapaperi on halpaa, 50 snt->). Vietän joulun siis täällä Saksassa. Vietän sitä monena päivänä, koska Jörg on esim. jouluaattona töissä. Joulun jälkeen lähden reissaamaan keski-Eurooppaan. Ensi viikolla minulla on kuoron joulukonsertti, minkä lisäksi laulamme vielä joulumarkkinolla. Joulumarkkinat ovat nyt suosittuja, ihmiset käyvät siellä useana päivänä ja paikka on koko ajan turvoksissa väkeä. Lisäksi eilen lauantaina huomasin, että junat ovat turvoksissaan (muistutti Pietarin metroa, jossa ei mahdu ovesta sisään), koska kaikki matkustavat jouluostoksille isompiin kaupunkeihin, jossa ei mahdu kadulla liikkumaan ja kaupoissa kuljetaan jonossa, koska ne ovat niin täynnä väkeä. Ei todellakaan nautinnollista joulun tunnelmaa. 


Lisäksi joulu näkyy siinä, että töissäni luokka täyttyy jouluaskarteluista. Huoneessani taas on kolme joulukalenteria: kaksi suklaista: lahja isäntävanhemmiltani ja töistä ja yksi lahja siskolta. Kyllä nyt kelpaa availla luukkuja, vaikka en sitä aina muistakaan. Lisäksi sain johtajaltani töissä lahjan ensimmäisen adventin kunniaksi. Se oli mielestäni todella ystävällistä ja sai minut tuntemaan oloni tervetulleeksi.

Reisen

Viime viikolla otin rauhallisesti, koska minun piti nukkua varastoon viikonlopun matkailua varten. Perjantaina otin nimittäin vapaapäivän ja lähdin klo 7 aamulla matkustamaan jälleen kohti Rastattia. Tällä kertaa matka sujui oikein mukavasti, ei isoja myöhästymisiä, junat melkein tyhjiä, rauhallisia ja vaihdotkaan eivät olleet pitkiä. Hypin junasta toiseen mukavasti. Toinen junani tosin oli 40 minuuttia myöhässä, minun piti ottaa seuraava juna ja sitten luulin, että mokasin pahasti, koska se ajoi eri reittiä. Mutta ei onneksi kuitenkaan. Saavuin ajallaan klo 14 Rastattiin.

Calin ja minä ruoanlaitossa

Jordanilla oli illalla isot 18-vuotissynttärit kahden muun kaverin kanssa, ja minä halusin olla yllätysvieraana. Olin kutsuttu, mutta en ensin aikonut mennä, koska junaliput ovat kalliita. Löysin kuitenkin 44 eurolla sinne ja takaisin liput (viime kerralla 100e oli halvin...), joten valmistelimme yllätyksen hänen parhaan kaverinsa Calinin kanssa. Minut käärittiin lahjapaperiin ja esitin lahjaa. Juhlat olivat oikein hyvät, tunnelma oli katossa ja kaikilla oli hauskaa. Ne jatkuivat melkein aamuun asti. Seuraavana päivänä tapasin Saskiankin pikaisesti. Suunnitelmanani oli ollut asua Calinin kanssa, koska hänen kanssaan suunnittelimme yllätysvisiittimme, mutta muutin sittenkin Jordanin luokse. Siellä on tyhjä huone, johon olen aina tervetullut. Tunnen oloni kotoisaksi ja tervetulleeksi, hänen vanhempansa ovat todella välittömiä ja ystävällisiä. Silloinkin kun lähdin sunnuntaina kotiin, minulle sanottiin että "ilmoita sitten vain ajoissa kun taas tulet".

Sunnuntaina otin osaa Jordanin sukulaisjuhliin, heitä oli kutsuttu brunchille. Siinä menikin aika moinen osa päivää. Illalla aloitin matkani klo 19. Junat eivät onneksi olleet myöhässä. Klo 24 jälkeen pääsin IC-junaan, jossa vietin 3 tuntia. Siellä oli onneksi sellaisia pieniä kopperoita, missä olin yhden naisen kanssa ja me vallattiin kaikki penkit niin, että pystyi nukkumaan kuin sängyssä konsanaan. Onnistuin nukahtamaankin ruhtinaallisen 1 tunnin ajaksi, jolloin minun piti hypätä pois junasta ja odottaa tunti seuraavaa junaa. Se oli matkan tylsin kohta. Aamulla saavuin kotiini vähän ennen klo 6, menin nukkumaan, nukuin 5 tuntia ja sitten menin normaalisti töihin. Matka ei ollut niin vaikea ja raskas kuin olin odottanut, joten todennäköisesti harrastan halpaa yömatkailua tulevaisuudessakin.

Tällä viikolla valmistelen äitini vierailua tänne, hän tulee nimittäin viikoksi ensi lauantaina. Lisäksi minulla on Saksan B1-tason koe lauantaina. Kiirettä siis pitää.

Berlin

Tuomiokirkko

Tällä viikolla olen yrittänyt rentoutua kotona. Perjantaina otin ensimmäisen lomapäiväni ja lähdin Susin ja Jörgin mukana Berliiniin. Susilla oli siellä töitä lauantaina ja tällä kertaa hän päätti ottaa firman auton, joten minutkin kutsuttiin mukaan. He varasivat itselleen hotellin ja minut sijoitettiin hostelliin parin kadun päähän, joten ajattelin, että olisi mukavampaa pyytää kaveri mukaan. Niinpä sitten Mai lähti kanssamme. Perjantaiaamuna klo 7 lähdimme matkaan. Hostellissa asuimme 6 hengen naisten huoneessa, siellä oli lisäksemme 2 yhdysvaltalaista nuorta naista. Juoksentelimme Main kanssa ympäri kaupunkia tutustumassa nähtävyyksiin. Perjantaina kävimme DDR-museossa, jossa esiteltiin Itä-Saksan elämää käsin kosketeltavasti: videoita, kouluvihkoja, vanha Lada, kuulusteluhuone, asunto kaappien sisältöineen. Kaikkea sai testata. Opin todella paljon.

Radiosta kuulin, että illalla Berliinissä on Twilight -sarjan viimeisen elokuvan ensi-ilta ja elokuvan päätähdet Hollywoodista tulevat sinne punaiselle matolle. Tietenkin halusin mennä katsastamaan tämän erikoistilaisuuden. Paikalla oli todella paljon väkeä, mutta näin tähdistä vilauksen, se oli mukavaa.

Lauantaina otimme osaa ilmaiseen nähtävyyskiertokävelyyn. Opas oli kotoisin Englannista, joten saimme kuulla hauskan ja mielenkiintoisen selostuksen kaikista Berliinin yksityiskohdista 3,5 tunnin kävelyn aikana. Suosittelen todella tällaista nähtävyyskierrosta, niitä on tarjolla kaikissa isoissa kaupungeissa. Opastus on noin 20 hengen ryhmissä, oppaaseen saa henkilökohtaisen kontaktin ja selostus ei ole tylsää. Kierroksesta maksetaan vain tippi oppaalle, ja koska huonot oppaat eivät varmaan saa paljon tippiä, jäljelle jäävät ovat todella hyviä. Sää oli todella sumuinen, ja lähenteli nollaa, joten jos ei ole kunnolla pukeutunut, saattaa jäätyminen iskeä pahasti. Minä olin kuitenkin hyvin varautunut, koska tiesin, että juoksemme joka päivä monta tuntia ympäri kaupunkia nähtävyyksiä katselemassa.

Berliini on iso kaupunki, onneksi asuimme keskustassa niin ettei kaikki paikat olleet liian kaukana. Kaduilla ei näkynyt paljoa ihmisiä, muuta kuin jossain tietyssä paikassa ja sunnuntaina. Se saattoi johtua kylmästä ilmasta. Kaduilla tuntui kuulevan vain englantia, koko kaupunki oli täynnä turisteja tai ulkomaalaisia. Kaupungissa on paljon kiinnostavia rakennuksia ja todella kiinnostava historia. Kaikki on kuitenkin ehkä hieman liian isoa ja prameaa minun makuuni, kyllä 2 päivää kaupungissa riitti vähäksi aikaa. Paljon jäi kuitenkin näkemättä. Minua kiinnostaa juutalaisten historia, mutta holokausti-museo oli kiinni ja maanalaisia bunkkereita emme ehtineet katsomaan. Lisäksi olisin halunnut nähdä East Side Galleryn; kilometrin pituisen osan muuria, johon taiteilijat ovat maalanneet hienoja kuvia. Lisäksi rekontruktio muurista ja sen takan olevista aidoista ja miinakentistä ("kuollut alue") olisi mielenkiintoinen. Vanha ja kulunut muurin pätkä oli nimittäin aika pettymys. Toukokuussa meillä vapaaehtoisilla on neljän päivän seminaari Berliinissä, toivottavasti silloin pääsen näkemään sen, mikä nyt jäi näkemättä.

Oli oikein mukavaa päästä vähän matkailemaan, nyt on taas jotain oleellista Saksassa nähty. Berliini on tärkeä osa Saksan historiaa ja nyt sitten opin enemmän tästä maasta yleisestikin. Oppiaksenne lisää reissustani ja Berliinistä, siirtykää KUVAT -osioon, siellä on kuvia kaikesta mahdollisesta.

Kiirettä kiirettä

Tämä viikko on taas vierähtänyt paikasta toiseen juostessa. Olen yrittänyt olla sosiaalinen ja hoitaa muitakin asioita. Isäntäperheeni kanssa en ole tehnyt mitään yli viikkoon. Olemme vain vaihtaneet pari sanaa tavatessamme, mutta emme ole syöneet yhtään kertaa yhdessä tms., harmi. Maanantaina tapasin Franziskan, jonka synttäreillä joskus olin. Meidän on ollut tarkoitus nähdä yli 3 viikkoa, mutta aina jotain tuli tapaamisemme eteen. Nyt kuitenkin saatiin se aikaiseksi. Istuimme kahvilassa ja juttelimme ainakin 3 tuntia, juttua olisi tosin riittänyt pidemmällekin. Hän on todella kiinnostava ja hyvä tyyppi, jonka kanssa haluaisin viettää enemmän aikaa. Yritimmekin sopia seuraavan tapaamisen torstaiksi, jotta se ei taas siirtyisi kolmen viikon päähän. Torstaina olin kuitenkin niin loppu, että jouduin perumaan tapaamisen ja menin nukkumaan klo 19. Olin niin väsynyt etten voinut enää tehdä mitään, koska en ollut yli viikkoon ehtinyt kunnolla nukkua. Nukuinkin sitten 12 tuntia putkeen ja unta olisi riittänyt pidemmällekin... Nyt yritän pitää huolen unentarpeestani.

Tiistaina olin taas kuorossa. Keskiviikkona suunnittelimme muiden vapaaehtoisten kanssa joululomamatkaamme. Matkustamme autolla Mayan kotiin Bratislavaan, josta ajelemme autolla Unkariin, Itävaltaan, Tsekkiin ja Puolaan. Käymme pääkaupungeissa ja näemme varmaan aika paljon kaikenlaista.

Perjantaina alkoi uusi saksankurssi. Se on puhekurssi ja aina iltapäivällä klo 15.30-17, joten pääsen töistä aikaisin. Ensimmäisellä tunnilla harjoittelimme erilaisia vokaaleja suun kuvien avulla. Katsomme paperista miltä huulien kuuluu näyttää ja harjoittelemme o:n ja o:n eroja... Toivottavasti siitä on jotain apua. Illalla menin vielä kuorossani olevan Benitan luokse, jossa oli myös muita tyttöjä kuorosta. Leivoimme pitsaa ja katsoimme jonkun lastenelokuvan, mitä kaikki rakastivat suuresti. En paljoa kommunikoinut, koska kaikki puhuivat niin paljon ja nopeasti, että en saanut omaa sanaa väliin. Ymmärsin kuitenkin todella paljon, mikä on mielestäni aika edistyksellistä!


Lauantaina saimme taas muita vapaaehtoisia vieraaksemme. Tällä kertaa venäläinen Jana ja puolalainen Kasia tulivat viikonlopuksi tervehtimään meitä. On aina kiva nähdä muitakin ihmisiä täällä virkistämässä arkea. Vietin pitkästä aikaa taas viikonlopun Rheda-Wiedenbrückissä, mikä oli todella rentouttavaa ja mukavaa. Imuroin tyytyväisenä koko talon ja siivosin. Se ilahdutti Susia kovasti. Lisäksi pääsin taas ratsastamaan. Sain ratsastustuntini vaihdettua maanantaille, nyt voin taas huoletta tehdä mitä vaan viikonloppuisin. Viime kuussa kävin nimittäin vain 2 kertaa lauantaisin ratsastamassa, mutta maksan kuukausimaksussa neljästä kerrasta... Nyt asian pitäisi kuitenkin sujua paremmin. Tämä ratsastus Saksassa on kyllä erilaista kuin Suomessa. Tänäkin lauantaina minulle annettiin pieni poni ratsastettavaksi, Suomessa en ole sen kokoisella ratsastanut varmaan yli 5 vuoteen... Mutta olipahan mielenkiintoista vaihtelua!

Sunnuntaina minun piti nähdä taas Kasiaa ja Janaa. Ensin Main piti kuitenkin tulla meille keskustelemaan Susin ja Jörgin kanssa Berliinin matkasta. Koko päivä meni odottelussa, joten ehdin siivota ja tehdä kaikkea sekä vihdoinkin viettää yhteistä aikaa tämän perheen kanssa. Kävi kuitenkin niin, ettemme ehtineet enää näitä vieraitamme kauaa nähdä... Illalla Mai tuli vielä meille, kävimme kävelyllä Franziskan kanssa ja katsoimme MTV European Music Awards gaalaa (koska se oli nyt Saksassa ja lempibändini piti esiintyä siellä!).

Ensi viikon perjantaina otan ensimmäisen lomapäiväni ja matkustan Berliiniin host-vanhempieni ja Main kanssa. Siitä lisää ensi viikolla.

Tällä viikolla en ole ottanut uusia kuvia, joten joudutte nyt ihailemaan saksalaisten suojatienappien valikoimaa.

Ein so schöner Wochenende

Viime viikko oli oikein mukava. Tähän kohtaan olin kirjoittanut Suomessa kalenteriini rohkaisevia sanoja, koska ajattelin olevani tässä vaiheessa jo masentunut ja kovan koti-ikävän kourissa. Kävikin kuitenkin niin, että minulla oli yksi iloisimmista viikoistani, koska pääsin tapaamaan hyviä ystäviäni.

Matkaseurani

Tiistaina ja keskiviikkona saimme Rheda-Wiedenbrückiin vieraan, vapaaehtoisen, johon olimme tutustunut Münsterin seminaarissa. Moldovialaisella Jenealla oli syysloma, joten hän matkusti nyt pohjois-Saksassa vierailemassa kaveriensa luona. Hän sai majoittua Mayan ja Tuban luokse.

Kaunis vuoristo

Reinin varrella

Torstaina lähdin kohti Rastattia tapaamaan vanhoja saksalaisia ystäviäni, joiden kanssa olen ollut leireillä Suomessa ja Saksassa. Jenea asuu samalla suunnalla, ja olin ostanut halvan "läpi maan"-lipun (kelpaa vain lähijunissa yhden päivän), joten hän pystyi ostamaan saman lipun ja palaamaan kotiinsa samaa matkaa minun kanssani. Lähdimme matkaan klo 10 aamulla. Ensimmäinen juna oli puoli tuntia myöhässä ja torstaina oli pyhäaikataulut, joten missasimme toisen junan ja jouduimme odottamaan seuraavaa 2 tuntia. Emme olleet päässeet Düsseldorfia pidemmälle, joten olo oli aika epätoivoinen. Vaihtoja oli yhteensä neljä.  Seuraavatkin junat olivat myöhässä, mutta selvisimme kuitenkin perille vähän ennen iltayhdeksää. Jenea tosin jatkoi matkaa klo 24 asti kotiinsa.

 Matkalla ajoimme jonkin matkaa Rein-joen vartta. Se oli todella upean näköistä aluetta: vuoria, joki ja joen varrella taloryhmittymiä. Tuli ihan Norja mieleen. Päätin, että matkustan vielä tutkimaan tätä aluetta paremmin.

Torstai-iltana saavuin Saskian luokse. Hänen kanssaan katsoimme elokuvia, juttelimme ja teimme koko kylän kiertokävelyn. Katsoimme kaikki hänen kotikylänsä nähtävyydet ja lisäksi kävimme erään linnan raunioilla. Pidän todella paljon ystävieni kotiseudusta, koska siellä on vuoria, jotka ovat todella hienon näköisiä. Lisäksi siellä on paljon metsää. Täällä on peltoja ja tasamaata, mutta toisaalta olen tyytyväinen, koska pyörälläajo on täällä helpompaa.

Linnoituksen raunio

Perjantai-iltana menin Jordanin luokse. Hän on varmaankin paras saksalainen ystäväni. Hänen paras kaverinsa Calin, joka on myös minun kaverini, oli myös siellä. Kävimme keskiyöllä ilahduttamassa heidän kaveriansa syntymäpäiväkakulla. Lauantaina taas kävimme jälleen kerran Kirmeksessä. Tällä kertaa huvipuistoista innostuneen Jordanin kanssa ajoimme kaikki kamalat joka suuntaan pyörivät huvipuistolaitteet läpi. Neljännen tehosekoittimelta tuntuvan ajelun jälkeen ei olo kyllä ollut kovin kehuttava, onneksi ei oltu syöty mitään sitä ennen... Mutta hauskaa oli, kuten aina hänen kanssaan! Olimme kastuneet sateessa, joten päätimme ottaa lämmittävän jalkakylvyn, mikä päättyi siihen, että kaikki vaatteemme olivat märkiä. Illalla hänen kavereitaan, Calin mukaan luettuna, tuli viettämään iltaa. Kaikki jäivät sinne yöksi. Sunnuntaina menin klo 5 aamulla nukkumaan, lauantaina klo 3, mutta silti en ollut yhtään väsynyt. Kun pääsee hyvään seuraan niin väsymys kaikkoaa.

En ollut nähnyt näitä ystäviäni, enkä liikaa puhunutkaan heidän kanssaan viime uuden vuoden jälkeen (olin silloin heidän luonaan 10 päivää), mutta se ei haitannut yhtään. Olen siis tuntenut heidät vuodesta 2010 asti, tosin Jordaniin tutustuin kunnolla vasta 2011. Hänen seuransa tekee minut aina iloiseksi. Nyt kun olen Saksassa ja he ovat lähempänä minua, minun täytyy yrittää ottaa kaikki ilo irti ja käydä tapaamassa heitä usein.

Minä, Jordan ja Calin

Sunnuntaina jouduin valitettavasti lähtemään takaisin kotiini. Ajoin tällä kertaa "vain" 6 tuntia täydessä junassa. Istuin kolmen keski-ikäisen/vanhan avuliaan miehen kanssa, ja ajauduimme hyvään keskusteluun Kölnin juutalaisista, Suomesta ja muusta mukavasta, joten matka ei ollut tylsä. Yksin matkustaminenkin on ihan mukavaa. Jälleen kerran ihailin Reinin varren maisemia niin innokkaasti, että miehet alkoivat keskustella kanssani ja päästivät minut ikkunan viereen ottamaan valokuvia. Vaikka matka oli kallis, junaliput maksoivat 100 euroa, ei minulla muuten mennyt oikeastaan yhtään rahaa. Ja jos olisin ostanut junaliput aikaisemmin (nyt 10 minuuttia ennen viimeistä mahdollisuutta), olisin päässyt jopa puoleen hintaan. Reissu oli kuitenki koko rahan arvoinen, minulla tuli jo ikävä ystäviäni. Lisäksi sain reissukuumeen ja haluaisin nyt koko ajan matkustaa johonkin näkemään uusia paikkoja. Hyvässä seurassa tietenkin.

Eine Gast von Finnland

Siskoni, minä ja Jörg illallisella

 Tällä viikolla olen taas ehtinyt touhuta paljon kaikenlaista, enkä niin paljon ole ehtinyt tehdä töitä. Maanantaiaamuna, kun olisin halunnut jäädä nukkumaan Münsterin jälkeisiä univelkoja pois, pitikin herätä taas ennen klo 7 ja huristella kielikurssille. Olin siellä 8.15 valmiina opintoihin kun sanottiinkin, että opettaja on sairas, tänään ei ole opetusta. Siispä takaisin kotiin, 10 kilometrin aamulenkki tuli ainakin tehtyä... Kotona pääsin takaisin nukkumaan ja päivällä menin taas töihin. Meidän ryhmäämme on nyt tullut uusi nuori opettaja töihin. Se on todella mukavaa, koska se helpottaa omaa työtäni ja lapsien ohjaamista.

Taulu ravintolaan

Tiistaina me kaikki vapaaehtoiset menimme Güterslohiin hygieniakoulutukseen, koska työskentelemme kouluissa myös ruoan parissa. Katsoimme 15 minuutin filmin, luimme eri saiaruksista (salmonella, ripuli tms.), täytimme paperin jossa kysyttiin kaiken maailman sairauksista (laitoin vain joka kohtaan ei), ja sen jälkeen lääkäri luki paperimme ja allekirjoitti, että olemme terveitä. Ja sitten meillä oli hygieniatodistukset kädessä. Suomessa tietääkseni tämä koulutus olisi vähän laadukkaampi ja kattavampi, nyt en oppinut oikeastaan mitään uutta. En tiedä mikä hygieniaso täällä on, jos noilla tiedoilla pääsee ravintolaan töihin... Koulutuksen jälkeen kävimme kaupunginmuseossa, mikä oli tosi mielenkiintoinen.

Keskiviikkona maalasin ravintolaan menevän taulun valmiiksi. Ravintola on siis tämän perheen ystäväperheen tapasbaari, joka avataan ensi viikonloppuna. Minun piti maalata perinteinen espanjalainen härkä punaiselle taustalle. Lisäksi kävin pitkästä aikaa kunnon lenkillä, mikä teki todella hyvää.

Maailman kauhein huvipuistolaite

Perjantaina minulla oli töistä vapaata, koska siskoni tuli Suomesta tänne vierailemaan! Se oli todella mukavaa. Illalla kävimme Kirmeksessä (huvipuistolaitteita, ruokakojuja ja juomista) Susin ja Jörgin kanssa. Testasin siellä erään laitteen, mikä nousi yli 10 metrin korkeuteen pyörimään ympyrää ja lisäksi pyöritti ihmisiä joka suuntaan. Se oli kauhein, mutta samalla siistein laite, jossa olen ikinä ollut. Tuli todella ikävä äitiä, kun roikuin maata kohti pelkän edestäni kulkevan tangon varassa... HUI! Siskoni kanssa ajelimme pyörällä ympäri kylää ja katselimme paikallisia maisemia ja nähtävyyksiä. Lauantaina testasimme paikallisen uimahallin, kävin taas ratsastamassa ja emme tehneet mitään erikoista. Oli todella mukavaa, kun konkreettisesti on täällä joku läheinen läsnä, ei vain ääni tai kuva internetissä. Odotan jo äitini vierailua joulukuussa.

Täällä on nyt siirrytty talviaikaan ja talvi näyttää tulevan. On jo ollut pakkastakin muutama aste ja vilustuminen senkuin vain jatkuu. Onneksi ei ole sentään satanut, on ollut aika selkeää ja aurinkoista. Tänään oli -1 astetta ja minä olen umpijäässä. Kävin illallisella edellisen perheeni luona ja valitin kylmää, niin sain toppatakin ja villabonchon mukaani. Lisäksi sunnuntai-iltana kuoroni esiintyi jumalanpalveluksessa. Katolinen jumalanpalvelus, jossa yksi pappi hyvästeli seurakunnan oli aikamoinen näytäntö ja kiinnostava kokemus. Se oli erilainen kuin Suomessa olen tottunut.

Münster

Terve taas kaikille, tässä onkin hieman vierähtänyt aikaa siitä, kun viimeksi ehdin tänne kirjoittelemaan. Koulussani oli kahden viikon syysloma. Ensimmäisen viikon olin siis töissä aamupäivisin. Se oli ihan kivaa, koska lapsia oli vähemmän ja he osasivat kaikki käyttäytyä, sää oli hyvä ja voimme olla ulkona. Lisäksi joka päivä oli aktivitetteja, kuten askartelua tai 80 lapsen kanssa vaeltaminen keskustaan jäätelöä ostamaan. Lisäksi joka aamu aloitettiin Jaakko kulta -laululla, saksaksi ja SUOMEKSI! Kolmen päivän jälkeen lapset osasivat sen sujuvasti suomeksi! :) Työ ei ollut rankkaa ja joka iltapäivä oli vapaa, joten sain hieman loman tuntua. Lisäksi koin hetken, jolloin eräs työkaverini selitti monta asiaa ja ymmärsin kaiken täydellisesti saksaksi, ilman että minun täytyi ajatella kääntämistä.


Torstaina pomoni antoi minulle vapaapäivän, koska hän halusi ilahduttaa minua. Se oli todella mukavaa! Olin vain kotona ja silti riitti koko päiväksi tekemistä. Illalla Susi heitti minut Marian ja Tuban luokse, jossa vietimme Marian 25-vuotissyntymäpäiviä omassa porukassamme. Jäin sinne yöksi ja aamulla lähdimme junalla kohti Münsteria.





Münster sijaitsee noin tunnin junamatkan päässä täältä. Siellä on noin 270 000 asukasta ja paljon nuoria, koska siellä on myös yliopisto. Ilmapiiri oli siis hieman erilainen kuin täällä Rheda-Wiedenbrückissa. Kaupunki on erittäin suotuisa pyöräilijöille, joka paikassa on pyöräteitä, joskus jopa autotien levyisiä. Kävellenkin pääsee joka paikkaan. Kaupungilla on myös pitkä historia takanaan, se on nimittäin perustettu jo 800-luvulla. Siellä oli todella paljon nähtävää: vanhoja kirkkoja, rakennuksia, katuja, linna ja kaikkea muuta hienoa. Ehdin kiertää koko kaupungin ja kaikki paikat. Lisäksi kävin ulkoilmamuseossa tutustumassa paikallisten saksalaisten elämään muutama sata vuotta sitten. Eläintarhassakin tuli käytyä ja näin elämäni ensimmäiset norsut, kirahvit, sarvikuonot ja gorillat! :)

Seminaari kesti siis kymmenen päivää. Siihen osallistui 20 vapaaehtoista hieman eri puolilta länsi-Saksaa. Oli todella mielenkiintoista tutustua heihin kaikkiin, ryhmähenkemme oli todella hyvä ja meillä oli koko ajan hauskaa yhdessä. Vanhin osanottaja oli 26-vuotias, suurin osa 22-24 ja ohjaajatkin 28 ja 30-vuotta vanhoja, joten ryhmä oli todella nuorekas. Päivisin oli paljon ohjelmaa: tutustuimme toistemme projekteihin, vapaaehtoisen työhön ja oikeuksiin, Eurooppaan, stereotypioihin, ongelmiin ja niistä selviämiseen, vakuutukseen, käytännön elämään Saksassa jne. Iltaisin kävimme diskossa ja baareissa tai katsoimme elokuvia. Yöunet jäivät todella vähäiselle viikon aikana... Koska kuvat kertovat enemmän kuin sanat, niin laitan kuvat-osioon kuvia ja voitte niitä katsella ja kuvitella Münsterin olemusta.

Schlafen

Nyt on taas yksi viikko sujunut oikein mukavasti. Olen harrastanut ahkerasti nukkumista. Maanantai aamuna host-vanhempani lähtivät lomalle Espanjaan, ja minun piti muuttaa Ferranin luokse. Hänenkin host-vanhempansa olivat samassa paikassa lomalla, ja vanhemmat ajattelivat että minun on parempi olla Ferranin luona kuin yksin kotona. Ferranin kanssa vaihdoin aina pari sanaa hänet nähdessäni, mutta pääosin hän istui huoneessaan ovi kiinni ja minä viiletin jossain kodin ulkopuolella. Hänen host-siskonsa Raquel, jonka kanssa olin pari viikkoa sitten juhlimassa Shauenballissa, on kuitenkin todella mukava. Tiistaina kävimme kahvilassa tapaamassa Franziskaa, johon olin tutustunut Shaeunballissa, ja sitten jatkoimme illanistujaisiin eräille toisille kavereille. Keskiviikkona oli Saksan yhtenäisyyden kunniaki vapaapäivä, joten pystyimme olemaan myöhään ulkona.

Raquel, minä, Franziska ja Kim synttäreillä

Keskiviikkona oli kauan odotettu vapaapäivä, joten ajattelin että nukun ja rentoudun silloin. Sovin kuitenkin aamulla klo 11 tapaamisen toisella puolella kaupunkia asuvan suomalais-saksalaisen perheen kanssa. Nukkuminen ei siis onnistunut kovin pitkälle ja taas kieli vyön alla hikisenä kaasuttelin polkupyörällä sinne. Oli mukavaa puhua suomea. Tätä perhettä oli kuulemma kysytty minun majoittajakseni, mutta valitettavasti heillä ei olisi ollut minulle tilaa. Juttelimme ja tutkimme erilaisia matkailuesitteitä. Haluaisin tutustua lähiseutuun kun täällä nyt kerran olen, mutta täällä on niin paljon kaikkia mahdollisuuksia, ettei tiedä mistä aloittaisi. He lupasivat joskus kuskata minua jonnekin.

Näkymä tämän viikon asunnon ikkunasta: tervetuloa maalle

 

 

 

 

Vierailun jälkeen menin ulkoiluttamaan Susin veljen koiraa, koska veli oli lomalla keskiviikosta lauantaihin. Tämä koiraparka on aina kaikki päivät yksin kotona ja pääsee kerran päivässä ulos. Se on lintukoira, joka tarvitsisi juoksutusta varmaan 20km päivässä. Kävin sen kanssa ulkona kolmena päivänä. Torstaina se oli oven takana istumassa ja odottamassa seuraa ja hyppi ilmaan innosta kun näki että joku tulee sen luokse. Vastaisuudessakin varmaan menen ulkoiluttamaan sitä, jos vaikka tienaisin rahat kattamaan edes puhelinlaskuni...

Torstaina istuimme iltaa Marian ja Tuban luona. Tunsin itseni todella rasittuneeksi pari päivää tällä viikolla. Aivot pelaavat mutta 9 tunnin päivät kurssilla ja töissä, kiire, stressi ja jatkuva edestakaisin ajelu on rasittanut minua. Niinpä päätin lintsata perjantain kielikurssin ja nukkua sen ajan. Torstai-ilta venyikin sitten pitkäksi. Oli hauskaa, mutta taas törmäsimme välillä kulttuurieroihin ja ärsytimme toisiamme, kun toisten vitsit eivät naurattaneetkaan muita. On mielenkiintoista viettää aikaa yhdessä, koska me kaikki viisi olemme niin erilaisia persoonia. Ainakaan ei ikinä tule tylsää.

Perjantaina siis nukuin puoli kahteentoista. Kyllä oli heti paljon parempi olo kun ei tarvinnut aamulla huristella vesisateessa tylsälle kurssille. Oli viimeinen kurssipäivä, nyt seuraa kahden viikon loma saksan opiskelusta ja sitten siirryn B1.2 -tasolle. Joulukuun alussa minun pitää suorittaa B-tason sertifikaattikoe, minkä jälkeen siirryn uudelle tasolle. Tasoja on siis A-C, ja C2-tasolla ovat äidinkieliset puhujat.

Ensimmäinen lukemani saksankielinen kirja

Perjantai-iltana menin taas kahvilaan istumaan iltaa Raquelin kavereiden kanssa, lauantaina nukuin puoleen päivään ja kävin ratsastamassa. Illalla menin Franziskan 18-vuotissynttäreille. Siellä oli paljon porukkaa ja oli oikein mukavaa. Tarjoilu erosi mielestäni suomalaisten nuorten vastaavista juhlista. Aluksi oli keittoa ja patonkia sen kanssa, sitten kuivakakkua, torttua minkä päällä oli kermaa, rahkaa ja sipsejä. Juomavalikoimaa oli jos monenmoista vedestä, kuohuviiniin ja cocktaileihin. Suomalaisten juhlien kermakakkuja ja keksivalikoimaa tulee täällä ikävä. Lähdimme klo 4 aamulla ajamaan kotiinpäin polkupyörällä taas kerran. Koko ilma on öisin kostea, sumuinen ja jäätävä. En kyllä yksin ajaisi tuohon aikaan missään, mutta nyt meitä oli sentään kolme ajamassa. Olin todella väsynyt, en melkein pystynyt ajamaan pyörää, koska en pystynyt ajattelemaan enää mitään ja meinasin nukahtaa pystyyn. Aamulla heräsin klo 12 skypettelemään, mutta jouduin menemään uudestaan nukkumaan sen jälkeen. Elämänrytmi on täällä tosiaan vähän muuttunut yöpainotteiseksi. Suomessa en ikinä pystynyt nukkumaan kuin max. puoli 11 aamulla, mutta täällä tuntuisi joskus voivan nukkua klo 2 iltapäivällä asti.

Olen edennyt saksan omatoimisessa opiskelussa. Saksanopettajani lainasi minulle kirjan, jossa on novelleja A1-A2-tasoisille lukijoille. Se oli hyvä ja lukeminen on rentouttavaa, joten aloin lukea täältä kotoa löytämääni nuorten kirjaakin saksaksi. Olen lukenut saman kirjan Suomessa, ja ymmärrän aika paljon. Lisäksi olen katsonut jo kaksi elokuvaa saksaksi dubattuna (täällä kun ei muita kuin dubattuja olekaan). Niitäkin ymmärsin huomattavan hyvin. Kuukauden oleskelun jälkeen sujuu kielenkäyttö kyllä hyvin. Joku sanoi, että kolmen kuukauden jälkeen ymmärtäisin kaiken, mitä ihmiset puhuvat. Sitä odotellessa.

Tässä näin lopuksi haluaisin vielä esitellä vammautumistani. Keitin kananmunia munankeittimellä viime viikon lauantaina, minkä kuvussa on reikä josta höyry tulee ulos. Vahingossa työnsin käteni sen yläpuolelle ja poltin ranteeni. Kaksi tuntia pidin kylmää kädessäni, mutta silti se sattui monta tuntia. Nyt viikon edetessä käsikin on vaihtanut väriä punaisesta siniseen ruskeaan ja vihreään toisinaan ja nyt olen edennyt jo ihon kuoriutumisvaiheeseen. Sen pahempaa ei täällä onneksi kuitenkaan ole minulle vielä sattunut.

Huomenna Susi ja Jörg tulevat kotiin. Menen ostamaan ruokaa ja olen siivonnut. Ensi viikolla on täällä syysloma, joten käyn vain töissä aamupäivisin (muista kouluista tulee lapsia minun kouluuni). Torstaina juhlimme Marian syntymäpäivää ja perjantaina matkustamme kymmeneksi päiväksi Münsteriin koulutukseen. Siis jotain kauan odotettua vaihtelua tiedossa!

Haluaisin vielä kiittää viesteistä ja postikorteista, jos olet sellaisen minulle lähettänyt. Niitä on todella mukava saada. Tänne blogiin voi kirjoittaa kommentteja ja vain minä nään ne, niinkin voi siis minulle lähettää terveisiä. Raijaa haluaisin pyytää kirjoittamaan minulle sähköpostiosoitteesi, koska minulla ei ole sitä enkä voi siis vastata. Kiitos!

Nach einem Monat

Carina ja hänen ystävänsä Kirmeksessä

Nyt on yksi kuukausi takana täällä... On jo Suomea ja omaa kotia ikävä ja mietin, oliko sittenkään järkevää tulla tänne niin pitkäksi aikaa. Viime viikko ei sujunut niin hyvin, koska polkupyöräni oli rikki ja minun piti lainata pyörää. Kyseinen pyörä oli kuitenkin ihan onneton, sillä ei voinut ajaa kuin hitaasti ja sekin oli raskasta. Lisäksi joka päivä on satanut vettä, välillä kuin saavista kaatamalla. Kerran Jörg vei minut autolla kielikurssille, mutta muina päivinä jouduin itse ajamaan pyörällä. Viisi kilometriä kaatosateessa ei synnytä ainakaan minulle positiivisia ajatuksia. Vaikka minulla on vettä kestävät housut ja takki, on olo silti kuin juuri suihkussa käyneellä... Torstaina tästä lainapyörästä irtosi ketjut kun jarrutin ja minä kun en harrasta pyörien korjaamista, niin talutin sen takaisin kotiin. Onnekseni pyörät ovat aina hajonneet kodin tai työpaikan lähettyvillä, en ole vielä joutunut kävelemään viittä kilometriä tai enemmän takaisin kotiin... Olin siis ilman pyörää, joten sain lainata Susin pyörää. Kylläpä matka kulkikin sutjakkaasti kun oli kunnon pyörä alla, ei tullut hiki eikä rasittanut yhtään ja silti kului vähemmän aikaa. VHS kun haluaa säästää niin se ostaa meille jotkut käytetyt romupyörät. Ei niillä ajaminen kovin iloista touhua ole. Nyt kuitenkin iloitsin suuresti kun sain oman pyöräni takaisin ja sen satulaakin saatiin nostettua, ei tarvitse enää ajaa polvet korvissa. Ehkä polkeminen sujuu paremmin ensi viikolla. Neljä viikkoa kun on joka päivä ajanut pyörällä vähintään 10km alkaa mietiskelemään, että miten tätä on tarkoitus kestää 10 kuukautta. Ainakaan ei tule liikunnan puutetta...

Tiistaina kävin taas kuorossa ja tapasin pari uutta ihmistä. Täällä en hirveästi ujostele puhua ihmisille tuollaisissa tilanteissa, koska se on välttämätöntä jos haluan saada uusia kavereita. Tällä hetkellä minulla on 5 hyvää kaveria muista vapaaehtoisista, joiden kanssa näemme melkein joka päivä. Kommunikaatio ei aina pelaa ja toiset saattavat ärsyttää, mutta kyllä kai tässä ajan myötä toisiimme sopeudutaan. Lisäksi minulla on 2 saksalaista kaveria, joita tapaan toisinaan. Tiistaina sain myös paketin Suomesta! Ihana äitini lähetti minulle ratsastuskamani (ensi viikolla aloitan sen säännöllisesti), parit kengät, villapaidan ja paljon suklaata ja purkkaa. Purkka on täällä nimittäin ihan onnetonta, ja tarvitsen sitä. En kuitenkaan juo tuoremehuja tai hiilihapollista vettä, niin hampaani eivät ole ainakaan suuresti vaarassa. Suklaata annoin perheelleni, kaverini maistoivat sitä ja itsekin nautiskelin sen aromeista, joten se on jo melkein loppu...

Olen asunut tässä perheessä kaksi viikkoa, joista Susi on ollut viikon täällä. Tällä viikolla hän tuli tiistaina lomalta Mallorcalta, lähti työmatkalle taas perjantaiaamuna ja tulee tänä iltana. Maanantaina Jörg ja Susi lähtevät viikoksi taas Espanjaan lomalle. Susi tekee liikaa töitä ja jos hän on jossain niin kaikki työt kasaantuvat. Niinpä hän on aivan stressaantunut ja hermostuu jos ehdotan jotain ylimääräistä, kuten oman perheeni vierailuja Saksaan. He ovat kuitenkin nyt lupautuneet majoittamaan siskoni ja äitini tänne. Yritän siis olla kiltti ja auttaa parhaani mukaan. Maalaan taulun heidän ystäviensä (espanjalaisen vapaaehtoisen host-vanhempien) marraskuussa avattavaan ravintolaan, olen vienyt hänen kirjansa kirjastoon, otan pyykkejä, tyhjennän tiskikonetta ja imuroin. Toivon, että hänen työvauhtinsa hieman hiljenisi, koska se ei ole terveellistä ja lisäksi luo mielestäni minua kohtaan negatiivista ilmapiiriä, koska tietenkin olen lisästressi hänen elämässään. Yritän siis olla kiltti ja avulias. Se onkin jo hieman auttanut. Toisinaan Susi valittaa tekemisistäni, mikä ärsyttää suuresti. Kun selviää, mitä hän sanomisillaan ajaa takaa, yhteiselo sujuu heti paremmin. Ei hänessä mitään ongelmaa ole, eikä hän kohtele minua mitenkään huonosti, joskus minusta vain tuntuu että olen liikaa täällä. Uskon kuitenkin että asiat selkenevät kun tämän perheen arki taas alkaa.

Töissä menee hyvin, osaan jo komentaa lapsia aika hyvin saksaksi. Lisäksi olen oppinut tuntemaan heitä ja huomannut, että pahimmatkin riiviöt osaavat välillä myös rauhoittua. Koska minua alkoi tylsistyttää se, että joka päivä vain pelasin 4,5 tuntia lasten kanssa erilaisia pelejä ja keittiön tiskikoneen tyhjennys oli päiväni huippuhetki, pyysin, että teemme minulle viikko-ohjelman. Nyt pääsen auttamaan eka- ja tokaluokkalaisia läksyjen teossa ja lisäksi pääsen kerhoon auttamaan. Kerho on 1.-2.-luokkalaisille tytöille ja sitä vetää työkaveirini tytär Carina, jonka tunnenkin jo. Saan myös auttaa enemmän keittiössä, jakaa jälkiruokaa lapsille jne. Heti tuli enemmän intoa työhön. Tällä viikolla olen myös saanut monesti kuulla lapsilta kommentteja kielitaidostani: "Etkö sä osaa yhtään saksaa?/ Mitä kieltä sä oikeen puhut, onko toi englantia vai? / Sä et osaa saksaa!/ Mä kuulen että sä tulet erikielisestä maasta." En tiedä miltä kuulostan heidän korvissaan, mutta ainakin yritän puhua ja olla ymmärrettävä. Kielitaitoni onkin toiminut ihan riittävästi näistä arvosteluista huolimatta.

Tällä viikolla olen syönyt 3 kertaa sipulitorttua! Susi ei ollut kotona, joten ehdotin päivälliseksi sipulitorun leipomista ja niinpä söimme sitä kolme päivää putkeen, nami! Olen tapaillut muita vapaaehtoisia, perjantaina tapasin Carinan ja hänen ystäviään ja kävimme Kirmeksessä. Kirmes on jokavuotinen tapahtuma Wiedenbrückissa. Siellä on maailmanpyörä, jotain muita huvipuistolaitteita, pelejä, herkkukojuja ja jälleen kerran erilaisia ruokakojuja: perunapihvejä omenamuusilla, kebabia, ranskalaisia perunoita, crepejä, vohveleita, paistettuja herkkusieniä ja perunoita jne jne. Lisäksi siellä oli ilotulitusnäytös ja valtavasti porukkaa. Kirmes kestää koko viikonlopun ja maanantaina päivällä on kuulemma juhlintaa kaupungissa. Sunnuntaina taas kävin vierailemassa molempien host-vanhempieni äitien luona. Lupauduin ulkoiluttamaan Susin veljen koiraa kun hän on matkalla ensi viikolla, ja saan siitä vähän rahaakin!

Huomenna vanhempani lähtevät viikoksi lomamatkalle Espanjaan ja minut heitetään ulos talosta, espanjalaisen vapaaehtoisen taloon. Hänenkin vanhempansa ovat matkalla, joten minä, hän ja hänen host-siskonsa Raquel (joka on tuttavani) asumme siellä kolmistaan. Talo on kuitenkin vielä kauempana kuin tämä, joten saa nähdä miten jaksan aamuisin pyöräillä sieltä kielikurssille. Keskiviikkona on Saksan yhtenäisyydenpäivä, joten on koko päivä vapaata. Sitä on kyllä odotettu! Saksan opiskeluun alan vähitellen panostaa, kaivoin jo suomalaisen kielioppikirjani esiin ja tilasin suomesta vastaukset siihen opettajaltani. Joulukuussa minun pitää tehdä B-kielitason koe, joten vähitellen täytyisi alkaa harjoitella sitä varten. Ihan hyvin täällä menee sateesta huolimatta. Ruoka on hyvää, tekemisen puutetta ei ole ja seuraakin löytyy. Työkin on mielenkiintoisempaa. Uusi kuukausi alkaa, 1 kuukausi takana, 9 edessä. Kyllä tää tästä! Terveisiä kaikille sinne Suomeen :)

Die ganze Gruppe ist hier!

Nyt olen ollut täällä 3,5 viikkoa, ja vihdoinkin koko jengi on kasassa. Turkkilaiset saivat vihdoinkin viisumit ja saapuivat tiistaina. Meitä vapaaehtoisia on täällä Rheda-Wiedenbruckissa kuusi:
Minä, 19v, Suomesta; Mai, 19v Norjasta, paras kaverini täällä; Maria, pian 25v Slovakiasta; Tuba, 24v Turkista; Ferhat, pian 24v Turkista sekä Ferran, 19v Espanjasta. Me kaikki työskentelemme eri kouluissa täällä. Ferran työskentelee VHS:n toimistossa espanjalais-saksalaisen ystävyyskunta-ohjelman suunnittelun parissa. Minä ja Ferran asumme Wiedenbruckissa, muut asuvat Rhedassa. Tuba ja Maria asuvat samassa asunnossa: paritalon toisessa puoliskossa, toisessa asuu heidän mukava host-pappansa. Useimmiten kokoonnumme viettämään iltaa juuri Marian ja Tuban luokse, koska heillä on koko asunto käytössään. Lisäksi molemmilla on isot sängyt niin siellä on tilaa myös yöpyä.

Maria, Mai, minä, Ferhat ja Tuba

Tapaamme joka päivä kielikurssilla. Minä, Tuba ja Mai olemme samassa ryhmässä (5/6), Maria on 6/6, Ferhat 4/6 ja Ferran 2/6. Juttelemme aina tauolla ja tuntien jälkeen jään tekemään kotitehtäviä Main kanssa, ennenkuin lähden töihin.

Kotitehtävät teen aina tunnilla, tai sitten tuntien jälkeen, iltaisin minulla ei ole aikaa avata kirjoja. Töiden jälkeen yleensä käyn kääntymässä kotona ja sitten jatkan tapaamaan kavereita. Yleensä hengaamme porukassa, Ferran ei jostain syystä halua viettää aikaa kanssamme. Kielikurssilla olemme tutustuneet erääseen Afganistanista 3kk sitten Saksaan tulleeseen Ariaan, 22v, joka on vähän kin korvannut Ferranin porukassamme. Hän kuitenkin käyttäytyy todella oudosti välillä ja tekee olomme epämukavaksi käytöksellään, joten en tiedä tuleeko hän jatkossa olemaan seurassamme. Illalla palaan niin, että pääsisin nukkumaan 10-11 aikaan ja aamulla yleensä olen ihan väsynyt. Pitää vielä vähän harjoitella elämänrytmiä niin että ehtii nukkua enemmän. Viikonloppuisin nukun puoleenpäivään ja valvon myöhään.

Sipulipiirakka

Tällä viikolla olen siis tutustunut turkkilaisiin (Ferhatin tunsin jo ennestään Facebookista, hän on toiseksi parhain kaverini täällä), olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä ja Arian kanssa. Keskiviikkona kokoonnuimme Marian ja Tuban luokse, kun heidän host-isänsä halusi järjestää tervetuloillallisen. Lauantaina olimme yhdessä Bielefeltissä, läheisessä isommassa kaupungissa ostoksilla, illalla taas pidimme pienet juhlat. Turkkilaiset ovat todella mukavia ja ovat tuoneet lisää väriä kaveriporukkamme. Olemme myös saaneet kokea kulttuurien yhteentörmäyksiä, kun Bielefeltissä ollessamme menin syömään yksin, koska luulin että kukaan muu ei halua syötävää, ja kun kaikkien mielestä ei ollut sopivaa että osa porukasta käy jossain kaupassa yksin. Suomalainen kulttuuri on todella itsenäinen ja yksilöllinen, onneksi Mai on samanlaisesta kulttuurista; turkkilaiset taas ovat todella yhteisöllisiä ja haluavat tehdä kaiken yhdessä muiden kanssa. Ainakin opimme koko ajan toisiltamme.

Bielefeltissä

Tiistaina olin kuorossa. Siellä on noin 30 nuorta, suurin osa vaikutti olevan suurin piirtein ikäistäni porukkaa, lukion vikaa vuotta suorittavia. He kaikki ottivat minut todella hyvin vastaan. Laulamme latinaksi ja englanniksi kai pääosin. Kuoro on todella tasokas, toivottavasti pystyn antamaan oman panokseni sinne. Sain heti monta uutta tuttavaa, koska aina kuoron jälkeen iso porukka kokoontuu läheiseen Irish Pubiin istumaan iltaa, ja minut kutsuttiin heti mukaan. Menen sinne nyt joka tiistai. Myöhemmin joudun menemään saksan kurssille tiistai-iltaisin, mutta toivon että löydämme ratkaisun niin, että voin jatkaa kuorossa. Lokakuun alussa joka lauantai jatkan myös ratsastusta. Lisäksi menen ehkä salsa-kurssille, koska kaikki hyvät liikuntakurssit ovat täynnä, mutta joku liikuntaharrastus olisi hyödyllinen. Olen saanut jo pyöräilystä tarpeekseni. Joka aamu edestakaisin 4km ja illalla sama määrä tapaamaan kavereita alkaa jo ärsyttää. Lisäksi pyöräni hajosi perjantaina ja minun piti viedä se korjaamoon. Nyt joudun ajamaan Susin liian pienellä pyörällä. Hohhoijaa. Onneksi ilmat ovat olleet siedettäviä. Aamuisin on tosin +5 astetta kylmä ja yöllä kun pyöräilen kotiin on jäätävää, kylmää ja kosteaa. Vettä ei kuitenkaan ole satanut, mistä joka päivä iloitsen suuresti.

Perjantaina olin Suomi-Saksa-seuran kokouksessa. Uskomatonta, että sellainen löytyy täältä pienestä kaupungista! Eräs suomalainen nainen oli kuullut, että minä olen täällä, ja halusi tavata minut. Soitin hänelle ja hän kutsui minut tähän kokoontumiseen. Siellä oli n. 10 ihmistä ja kai 3 vanhempaa suomalaista naista, jotka asuvat tällä seudulla. Heillä oli kaikilla puolisot täältä. Tällä naisella, Mirjalla, on neljä parikymppistä poikaa, joista yksi oli kokouksessa. Siellä oli myös muutama pojan kaveri. Kaikki ovat kovia Suomi-faneja. Mirjan perhe käy joka kesä Suomessa isolla kesämökillään ja rahtaavat sinne kaikki lasten kavereita ja muita tuttavia, joista tulee taas uusia Suomi-faneja. Kun lisäilin näitä tapaamiani ihmisiä Facebookiin, kaikilla oli siellä suomalainen järvimaisema kansikuvanaan... :D Kyllä tämä maailma on pieni, kun täälläkin vilisee suomalaisia.  Rheda-Wiedenbruckissa on kuulemma 70 eri kansalaisuutta, ja kuulemma jokainen saksalainen kaupunki on samanlainen. Turkkilaisia tulee vastaan koko ajan. Mielestäni tälläistä kansalaisuuksia kirjoa voi nähdä Suomessa vain Helsingissä.

Kotitaloni

Neue Wohnung

Nyt olen asunut viikon uudessa kodissani ja olen kotiutunut jo oikein hyvin. Oikeastaan kotiuduin jo ensimmäisenä päivänä tänne, koska minun ei tarvinnut ajatella, että kahden viikon päästä muutan pois. Uusi kotini on kauempana kielikurssista kuin edellinen, joka aamuiseen pyörämatkaan tuli ainakin 1 km lisää kuntoilua. Työmatka töistä kotiin taas on tällä hetkellä 2 minuuttia pyörällä. Host-isäni Jörg on palomies, joka tekee kolme kertaa viikossa 24 tuntisia työpäiviä. Sellaisen työvuoron jälkeen hän on päivän kotona. Täällä palomiehet auttavat joskus myös lääkäreitä ambulanssissa. Jörgillä on edellisestä liitostaan minua vuoden nuorempi tytär, mutta hän asuu jossain kauempana. Äitini on Susanne, business-nainen, jolla on paljon työmatkoja. Tällä viikolla hän kävi Berliinissä. Vanhempani ovat noin nelikymppisiä, olleet käsittääkseni 12 vuotta yhdessä. Heillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta heillä on ollut pari vaihto-oppilasta aikaisemmin, joista yhtä he kutsuvat omaksi tyttärekseen ja viestittelevät hänen kanssaan joka päivä. Jos edelliset vaihto-oppilaat ovat viihtyneet niin hyvin niin kai se on ihan hyvä merkki. Jörg on todella mukava ja välitön ihminen, Susi taas on todella avulias. Hän otti selvää harrastuksista ja lainaa pyöräilykypärää jne.


Mitä sitten olen tehnyt koko viikon? Maanantaina grillasimme bratwurstia, kanansiipiä ja -rintaa. Uima-allas pistettiin pakettiin takapihalta, jonka jälkeen tuli heti ensimmäinen sadekuuro. Sää on ollut huono koko viikon paitsi nyt viikonloppuna: sadetta, kylmää ja kosteaa. Olen ollut umpijäässä muutamana päivänä, vaikka lämpötila onkin ollut yli 10 tai 15 astetta. Toisinaan sade on lämmintä ja se ei haittaa, jos olen menossa kotiin päin, mutta se todella ärsyttää silloin kun ajan kielikurssille tai töihin. Tiistaina hankin kirjastokortin, mutta en ole vielä päässyt niin pitkälle, että olisin tutkaillut valikoimaa kirjastossa. Lisäksi tein pienen tiedusteluretken nuorisokuoroon, jossa aloitan ensi viikon tiistaina. Kuoro laulaa kirkossa, mutta tietääkseni ei ole mikään uskonnollinen kuoro, mitä täällä kyllä riittää. Siihen kuuluu 16-25 -vuotiaita nuoria ja he laulavat kai tällä hetkellä jonkun englantilaisen säveltäjän lauluja (ei saksaksi!). Viime tiistaina he äänittivät levyä, joten ensi tiistaina pääsen sinne ensi kertaa mukaan.

Torstaina kävin Carinan, työkaverini tyttären, kanssa pienellä ajelulla parissa kaupassa ja Wiedenbruckissa. Perjantaina taas oli Volkhochsschulen (VHS) kauden avajaiset, missä soitti keskiaikaista musiikkia soittava kansanmusiikkiyhtye, ja he soittivat musiikkia eri puolilta Eurooppaa. Väliajalla meitä vapaaehtoisia tuli jututtamaan monet tyypit. Lisäksi saksankurssiopettajani oli siellä parin ikäiseni tytön kanssa, ja vaihdoin puhelinnumeroita toisen kanssa. Lisäksi koska halusin kuulla suomalaisen laulun (ohjelmassa mainittiin Suomi), menimme jututtamaan muusikoita, jotka lauloivat sitten minulle ohjelmistoonsa kuuluvaa laulua suomeksi. En ymmärtänyt kuin ehkä mahdollisesti pari sanaa (jos on hyvä mielikuvitus)...

Lauantaina Susi kuskasi minut, Main ja Marian Guterslohiin, läheiseen suurempaan kaupunkiin. Minun piti päästä H&M:ään ja muihin kauppoihin, mistä saa vaatteita, koska täällä Wiedenbruckissä ei ole montaa sopivaa kauppaa. Täällä on vain jotain rikkaiden vaatekauppoja. Ostin pari paitaa juhlimista varten ja villapaidan kirpparilta, koska Susi kehotti että minun kannattaisi ostaa lämpimiä vaatteita, koska aina olen jäässä. Sitten minulle iski päänsärky ja murjotin koko kotimatkan kaikkine mutkineen. Kotona ehdin vain haukata äkkiä välipalaa ja sitten kiidin polkupyörällä seuraavaan aktiviteettiin - ratsastukseen! En ole kuukauteen ratsastanut, joten oli jo aikakin! Viikon alussa teimme pienen kyselykierroksen läheisille hevostiloille (kotinurkillani niitä on muutama), mutta missään ei voitu tarjota ratsastusta, joten luulin jo ettei se onnistu. Tässä parin kilometrin päässä on kuitenkin iso ratsastustalli, samainen jossa kävin katsomassa estekilpailuja, ja pääsin sinne tänään. Tunnillani oli 4 ratsastajaa, jopa yksi ikäiseni mies (miesratsastajia näkyy täällä enemmän kuin Suomessa), ja saimme tehdä koko tunnin mitä huvittaa. Välillä opettaja neuvoi jotain (esim. käsieni asentoa täysin päinvastoin kuin Suomessa). Kuulemma se on aina tuollaista. En sitten tiedä miten ihmiset opivat ratsastamaan erilaisia juttuja, jos kaiken mitä tekee saa itse päättää...Ratsastus maksaa 50€ kuussa, 12,5€ kerta. Aloitan sen säännöllisesti lokakuun alussa.

Minä ja Raquel

Illalla minun piti mennä läheiseen kylään isoihin bileisiin Carinan kanssa. Olin jo valmiina lähtöön, kun hän soitti ja sanoi ettei voikaan tulla, koska hänellä oli kova päänsärky. Istuin sitten yksin kotona (vanhemmat oli elokuvissa) ja mietin mitäs tässä nyt sitten pitäisi tehdä. Minun host-vanhempani ovat Ferranin (espanjalainen vapaaehtoinen) host-vanhempien hyviä ystäviä ja maanantaina Susi vei minut heille vierailulle. Ferranin host-sisko Raquel tuli avaamaan oven ja oli heti että "Oletko sä Vilma, olen ollut utelias näkemään kuka sinä olet." Ja sitten juttelin hänen kanssaan muutaman lauseen ja sain heti kutsun näihin bileisiin hänen kanssaan. Niinpä nyt kysyin voinko vielä liittyä hänen seuraansa. Bileet olivat disko jossain tehdashallissa, oli kivaa ja tapasin monia Raquelin kavereita. Ja ei huolta sukulaiset, pidän tanssimisesta enemmän kuin ryyppäämisestä ja osaan pitää kyllä huolen itsestäni! :) Nukkumaan pääsin puoli 5 aamulla.


Sunnuntaina heräsin puoli 11 aikaan ja aamupala saatiin aikaiseksi vasta puoli 1, koska Jörg oli uimassa ja Susi värjäsi hiuksia ja kävi lenkillä. Söimme ulkona, koska täällä oli jälleen yksi kesäpäivä ja aurinko lämmitti mukavasti. Täällä Saksassa viikonloppuisin aamupala on todella myöhään ja silloin syödään aina tuoretta leipää tai muita leivonnaisia. Sunnuntai on tärkeä päivä ja pitäisi pukeutua nätisti, minua kehotettiinkin vaihtamaan vaatteita neljä kertaa ennen kuin viesti meni perille. Kävimme pyöräretkellä metsässä ja Rheda-Wiedenbruckin linnalla. Siellä pysähdyimme kahvilaan. Sunnuntaisin pitää käydä ulkona perheen kanssa ja kahviloissa tai ravintoloissa syömässä. Suomessa taas maataan sängyssä koko päivä yöpuvussa ja nautitaan siitä, ettei tarvitse tehdä mitään... Kumpi on parempi, en tiedä. Illalla menimme vielä Guterslohiin Susin siskon tyttären tupaantuliaisiin.

Huomenna maanantaina tulee turkkilainen tyttö ja tiistaina turkkilainen mies. He saivat vihdoinkin viisumit niin koko vapaaehtoistyöntekijöiden jengi on sitten kasassa täällä. Tiistaina alkaa kuoro ja keskiviikkona olen yksin kotona. Nyt minulla on pitkäaikainen koti, harrastuksia on löytynyt ja kavereitakin alkaa kerääntyä. Aamurutiinit ovat joka päivä samat ja työ alkaa tylsistyttää, jos se on joka päivä samanlaista. Saksaa ymmärrän ja yritän puhua, kotona koko ajan. Elämä alkaa siis rullata täällä. Paljon terveisiä kaikille sinne Suomeen!

Tiedoksi vielä että päivitän tätä blogia aina sunnuntaisin, kerran viikossa. Silloin myös kuvasivulle tulee uusia kuvia.