Elämää

Isäntäperheeni muille vuokraama ravintola

Viime viikko sujuikin sitten normaalisti työn ja vapaa-ajan merkeissä. Nicole ja pojat ovat matkustaneet nyt muutamaksi viikoksi Alpeille, joten asun kahdestaan täällä Hubertin kanssa. Yhteiselo sujuu hyvin, hän kysyy mitä haluan syödä ja ostaa sitä ja muutenkin kysyy onko kaikki hyvin. Lisäksi saan kutsua tänne niin paljon kavereita kuin huvittaa ja milloin vaan. Paljon en ole kotona ehtinyt viettämään aikaa, mistä minulle tulee jo melkein huono omatunto. Niinpä nyt sunnuntaina olin katsomassa jalkapallopeliä ja syömässä Hubertin kanssa tämän perheen omistamassa pikaruokaravintolassa. Hubert on manageri Rhedan jalkapallojoukkueessa, ja käy siellä monta kertaa viikossa iltaisin. Lisäksi hän aina katsoo urheilua telkkarista. Yritän esittää kiinnostunutta, niin hän alkaa selittää minulle kaikkea ja kutsuu mukaansa jalkapallokentälle. Käyhän se hyvänä asukkaana olo niinkin.

Säätila on nyt ollut hieman kylmä mutta kuiva, ja aurinkoakin on näkynyt pari kertaa! Nyt on taas vähän lämpimämpää. Lumesta ei ole tietoakaan. Minusta tuntuu, että kevät tulee kohta, linnutkin laulaa niin iloisesti.

Täällä sitä arkea vain eletään, tavataan kavereita, käyn suomalais-saksalaisen perheen luona, kävin elokuvissakin! Sisustin huoneeni: löysin päiväpeiton ja laitoin valokuvia ja saamani postikortit seinälle. Nyt tuntuu olo todella kotoisalta täällä. Tunnetta vain vahvistaa se, kun Hubert kysyy joka päivä normaalisti, että ketä tänään tulee kylään. Olen kuin perheenjäsen täällä. Olen todella onnekas, että minulla on nyt niin hyvä isäntäperhe, mutta sen lisäksi vielä tämä puolisuomalainen perhe (jossa on suomalainen varaäiti!) ja vielä todella hyviä ystäviä. Mai ja Franziska ovat täällä parhaat ystäväni ja heidän kanssaan voin puhua aikalailla kaikesta. Main kanssa voin jakaa kaiken, ja jos en näe häntä pariin päivään niin tulee jo kova ikävä. Aina on joku, jonka puoleen voin kääntyä :)

Karnevaali

Lapset tanssivat koulun aulassa

Karnevaali tuli nyt sitten täälläkin nähtyä ja koettua. Torstaina oli naisten juhlintayö, jolloin naisten kuuluu leikata miehiltä kravatti poikki. Meillä oli töissä karnevaalinjuhlintaa ja kaikki tulivat pukeutuneena sinne. Minä esitin lintua. Illalla olin niin poikki, etten jaksanut sitten juhlia mitenkään.

Calin, minä ja Jordan

Perjantaiaamuna lähdin matkaan kohti Rastattia Jordanin luokse. Tällä kertaa junamatkat molempiin suuntiin sujuivat tosi hyvin, hyppää ulos-hyppää sisään -tyyliin. Yksikään juna ei ollut myöhässä ja minun ei tarvinnut yleensä odottaa yli 5 minuuttia. Lauantaina menimme sitten Jordanin kavereiden kanssa karnevaalibileisiin eräälle urheiluhallille. Siellä oli kivaa, mutta juhlat loppuivat jo klo 3, mikä oli mielestäni liian aikaisin. Olin pukeutunut supermiesasuun. Sunnuntaina matkustin takaisin kotiin.

Franziska ja minä

Maanantaina oli karnevaalin loppuhuipentuma. Kaupungin läpi meni kulkue ja kaikki juhlivat koko päivän. Minä olin pukeutunut pellen asuun. Puolenpäivän aikaan kaupungissa oli jo aika surkean näköinen kaaos jossain kohdin: nuoria umpihumalassa ja koko maa täynnä rikottuja pulloja. Muutenkin keskusta oli ihan tukossa ja liian äänekäs. Illalla halusin mennää Franziskan kanssa juhlimaan juhlatelttaan klo 20. Jonotimme ulkona puoli tuntia, kunnes meille ilmoitettiin, että sisään pääsee seuraavan kerran vasta 2-3 tunnin päästä. Teltta oli liian täynnä. Koska ystäväni ei halunnut mennä keskustaan, niin menimme meille istuskelemaan. Klo 23 aikaan hän lähti kotiin ja minä menin vielä tutkimaan keskustan yöelämää ja isäntävanhempiani, jotka siivosivat ruokakärryään siellä. Lopulta ajauduin vielä tunniksi sinne juhlatelttaan yksin, mutta kyllä sieltä tuttuja löytyi. Nekin juhlat loppuivat jo klo 1. Juhlintani jäi siis aika vähiin.

Tilanne puolenpäivän aikaan maanantaina keskustan liepeillä

Karnevaali on ihan kiva juhla, jos tykkää juhlimisesta. Kuitenkin jotkut ihmiset ryyppäävät 4 päivää putkeen, ja meno on sen näköistä. Jos meno pysyy siistinä, niin on hauskaa ja mukavan näköistä, kun ihmiset ovat hyvällä tuulella ja heillä on jos minkälaisia naamiaisasuja päällä. Kyllä Suomeenkin joku tällainen juhla sopisi...

Tässä on vielä linkkejä, jos haluatte katsoa kuvia minun kuorojutuistani: joulukonsertti, CD:n äänitys, kevätkonsertti. Kuvia klikkaamalla ne isonevat.

Ikävä Suomeen

Nyt kun tässä on 5 kuukautta täällä oltu ja saman verran on edessä, on tullut selväksi, mitä täältä puuttuu. Toisaalta tämä 5 kuukautta on sujunut aivan hujauksessa, on tapahtunut niin paljon kaikkea, että aika vain juoksee. Nytkin tuli jo helmikuu ja taas on lähempänä kotiin lähtö. Toisaalta taas edessä on vielä puolet ajasta, varmasti sekin sujuu hujauksessa. Toisaalta se kuulostaa myös aika pitkältä ajalta. Uskon, että loppuaika tulee olemaan paljon parempi kuin nyt tähän mennessä kulunut; minulla on mukava perhe, koko ajan syvenee ystävyyssuhteet, töissä sujuu paljon paremmin, opin lisää ja selviän joka päivä paremmin. Rutiinit on jo ajat sitten muodostunut. On kuitenkin paljon, mitä kaipaan. Tässä tulee listaus (ja masentava teksti):

♣ Asuminen oman äidin kanssa: 
Ei tarvitse pelätä, että yhteiselo ei suju ja minut heitetään pellolle;
kavereita saa kutsua kylään ketä, milloin, miksi ja miten paljon haluaa;
ei tarvitse koko ajan miettiä, mitä muut talon asukkaat tekevät ja mitä minun pitäisi tehdä niin että miellytän heitä;
saan tehdä mitä haluan: istua yksin huoneessani tai nukkua kaikki päivät jos huvittaa, olla outo ja mitä vain haluan. Minun ei tarvitse yrittää olla yhteistyökykyinen ja mukava asukas, jos minua ei huvita...


♣ Ruoka!
Erityisesti minulla on kova ikävä kalaa ja Suomessa harrastamaani ruokavaliota: kalaa 2-3 kertaa viikossa, salaattia joka päivä iso kasa ja ruisleipää. Täällä saan hyvässä lykyssä kerran viikossa töissä kala-aterian. Ja koska lapset eivät tykkää kalasta, tilataan sitä vähemmän ja saan pienen kalapalan. Siitä pitää sitten viikko iloita ja odottaa seuraavaa onnen päivää!
Salaatin puutostakin koen aika usein, mutta nyt olen yrittänyt muuttaa tilannetta: pyydän isäntäperhettäni ostamaan vihanneksia ja otan töistä mukaan ylijäämiä. Samaa aion tulevaisuudessa yrittää kalan kanssa. Tosin tein niin torstaina: otin ylijäämäkalaa töistä mukaan, että saisin seuraavana päivänä sitä syödä. Perheeni sitten halusikin tehdä siitä iltaruoan ja minulle jäi pieni palanen vain... Iloitsin suuresti asiasta...

♣ ruisleipä, en jaksa mitään valkoista leipää aina, vaikka se hyvää olisikin. Haluaisin haukata kunnon terveellistä ruisleipää, kovaa ja jyväistä...

♣ salaatti, tomaatti, kurkku, vihanneskasa leivän päällä (täällä kurkku on aina loppu). Näitä haluaisin niin paljon syödä kuin huvittaa, ja mieluiten puhtaita vihanneksia ilman kaiken maailman myrkkyjä; täällä pitää kurkkukin aina kuoria, hohhoijaa.

♣ puurovalikoima! Täällähän ei edes tunneta käsitettä "puuro". Riisipuuro ja mannapuuro muistuttavat vanukasta, ne ovat makeita jälkiruokia. Haluaisin kunnon ohrapuuroa, monivilja-, kaura-, manna- ja riisipuuroa. Nehän kuuluvat lempiruokiini.

♣ Ruokaan liittyen vielä se, että saan syödä mitä haluan, miten, missä, milloin ja miten paljon haluan. Jos haluan vaikka syödä vanhoja sukkia Nutellalla päällystettynä ja päälläni seisoen, ei kukaan katsoisi minua vinoon. (Tämä oli vain mieleeni tulvahtava esimerkki.)

♣ perhe, sukulaiset ja lähimmät ystävät! Heitä ikävöin kovasti. Terveisiä äidille, isille, siskolle, veljelle, parhaalle ystävälle, vaarille ja mummille, teidät haluaisin kovasti nähdä. Teidän takia lentäisin Suomeen pikavisiitille, mutta ei se varmaan kyllä kuitenkaan auttaisi mitään, ja on kallista, joten en tule. Rakastan teitä kaikkia! Ja kaikki lähimmät ystävät, teidänkin kanssa olisi mukava hengailla ja viettää aikaa. Nyt voin vain ajatella mukavia hetkiämme.

♣ oma kieli! Kaipaan sitä, ettei tartte koko ajan ajatella mitä sanon, tai oikeastaan sitä, että pystyisin sanomaan kaiken mitä haluan. Englantia en täällä puhu, koska tulin tänne saksaa oppimaan. Minua on alkanut ärsyttämään kielitaidottomuuteni, se junnaa paikallaan (oma vika: en vaivaudu tekemään asialle mitään). En voi esim. kuorosta saada niin helposti hyviä kavereita, koska en voi vain pölöttää jotain ja laukoa vitsejä tai muuta vastaavaa. Enkä voi niin helposti hypätä keskusteluun mukaan, koska en ymmärrä kaikkea niin hyvin. Oma kieli, jolla osaan ilmaista kaiken on kyllä mukava asia. Onneksi pääsen sitä täällä puhumaan pari kertaa viikossa Mirjan kanssa ja lisäksi skypessä. Haluaisin kuitenkin puhua omaa kieltäni kaikkialla joka päivä, paljon helpompaa...


♣ säätila: sade tarkoittaa kuuroja, joiden välissä on tauko, eikä vuorokauden ympäri kestävää pientä tihkua ja ikuisia pilviä.
 ♣ Aurinko: Rheda-Wiedenbrückissä tuntuu aina olevan taivas pilvessä... Ei kyllä ole montaa kertaa aurinko näyttäytynyt (paitsi tänään kun olin koko päivän äänittämässä kuoron CD-levyä kirkossa...)

♣ rahaa työstä- oisin ansainnut jo pienen omaisuuden. Tosin en voi valittaa: en maksa ruoasta, asumisesta tai kielikursseista + saan ilmaiseksi suorittaa kaikkia Volkhochschulen kursseja. Mutta oishan se kiva, jos tilille aina tippuis paljon rahaa.

♣ aivojen käyttöä: pitkä matikka sai aivot särkemään, kaipaan sitä tunnetta. Täällä pelaan vain päivästä toiseen lasten kanssa Dobble-peliä, jossa pitää kattoa korteista nopeasti, mikä kuva omassa kortissa on ja napata se.

♣ aivojen lepoa: ei tarvitse koko ajan miettiä omaa elämää ja mitä minä teen ja en tee. Ei tarvitse miettiä uusia tapahtumia, arkea ja sitä miten selviän täällä loppuun asti.

Tämä teksti oli vain informaatiota teille, en ole masentunut tai jotain. Minulla sujuu ihan hyvin, tuli vain yksi ilta mietittyä tätä teemaa. Asioilla on sitten monta puolta, tässä on asiat mitä ikävöin, mutta samoihin asioihin liittyy myös asioita, jotka ovat mielestäni täällä paremmin (esim. se että täällä ei ole nyt -15C ja 1,5 m lunta kolmea kuukautta). Niistä asioista voin tehdä listauksen joskus muulloin.

 Tällä viikolla olen vain juossut paikasta toiseen. Kuorossa olisi pitänyt olla joka ilta äänittämässä CD:tä, mutta skippasin puolet tapaamisista. Olin töissä suorittamassa ylitöitä, jotta saisin lisää vapaapäiviä. Olin kolme kertaa putkeen aamuvuorossa puoli 8 aikaan jo, sitten takaisin kotiin ja puoli 1 taas hommiin. Perjantaina olin aamuvuorossa 7.30-9, tunti nukkumista, sitten juoksin takaisin 10.30 ja olisi pitänyt klo 17 asti taas työskennellä. Onneksi ohjaajani on ihana ja lähetti minut kotiin 1,5h aikaisemmin. Pääsin siis taas nukkumaan tunniksi, ja sitten menin kuoroon klo 18-22 äänittämään CD:tä. Lauantaiaamuna taas kuoroon klo 10, yli 4 tuntia laulamaan yhtä kolmiosaista kuoroteosta. Siellä olisi pitänyt oll 7 tuntia, mutta lähdin aikaisemmin kotiin. Ja sunnuntaina taas klo 14 harjoittelemaan kun klo 16 on konsertti. Että tekemisen puutetta ei tällä viikolla todellakaan ole ollut!

Kuorossa en tosin kauaa enää ole, koska minulla alkaa helmikuun lopussa seuraavan tason saksankurssi. Ensi viikolla on Saksassa karnevaalin pääjuhla (5 päivää juhlimista) ja matkustan Rastattiin Jordanin luokse viikonlopuksi. Seuraava päivitys tulee siis sitten, kun olen toipunut matkastani. Tällä kertaa en matkusta yöllä, koska en halua että minut taas ryöstetään... Kaikkea hyvää sinne Suomen suuntaan. Olen joka viikko viikon lähempänä kotiinpaluuta! Tosin olen iloinen, että en valinnut vain puolen vuoden pestiä täällä, se olisi ollut aivan liian lyhyt. Kymmenen kuukautta on ihan hyvä aika, ollaanhan nyt jo puolessä välissä.